Miksi välittää rahasta?

Mitä tekisit, jos sinun ei tarvitsisi huolehtia rahasta?

Mitä tekisit, jos olisit vapaa tekemään mitä tahtoisit?

ranta ja riippumatto
Tavoite: olla tekemättä mitään?

En pidä termistä eläkkeelle jääminen. Puhun mielummin taloudellisesta itsenäisyydestä, sillä eläkkeestä tulee mielikuva joutilaisuudesta. Sinänsä rahan kerääminen ei ole minulle tavoite itsessään, vaan vapaus päättää oman ajan käytöstä.

Juttelin erään keski-ikäisen juristin kanssa. Hän kertoi, että hänellä on enemmän rahaa kuin olisi ikinä voinut kuvitella. Sekä olevansa onnettomampi kuin koskaan, vaikka hän oli saavuttanut kaiken mihin oli tähdännyt. Hän ei ollut nauttinut työstään vuosiin, mutta jatkanut sen tekemistä, koska uskoi sen olevan ”oikein.”

maslow
Maslown tarvehierarkiassa raha on kohdassa turvallisuus.

Kysymys kuuluukin: Mitä arvostat? 

Mikä tekee sinut onnelliseksi, eli mitä on tarvehierarkian kohdassa itsensä toteuttaminen. Jos uskotaan mainoksia, kuluttaminen tekee ihmisen onnelliseksi.

Hedonistinen juoksumatto (Hedonic treadmill) eli miksi tavaroiden ostaminen ei tarjoa kestävää tyydytystä.

“Since these conveniences by becoming habitual had almost entirely ceased to be enjoyable, and at the same time degenerated into true needs, it became much more cruel to be deprived of them than to possess them was sweet, and men were unhappy to lose them without being happy to possess them.”

– Jean Jacques Rousseau in Discourse on Inequality (published in 1754)

Käytännössä kyseessä on siis adaptaatio, jossa onnellisuus palautuu nopeasti perustasolle esimerkiksi uuden auton oston jälkeen. Tämä tarkoittaa, että onnellisuuden tunne tuntuu vahvana tapahtumahetkellä, esimerkiksi saadessasi ylennyksen. Ajan kuluessa tunne kuitenkin laantuu ja pian on samassa tilanteessa kuin ennen ylennystä.

Siksi onnellisuus on tärkeää löytää muualta, kuin yhä hienompien, isompien ja kalliimpien puhelinten, autojen ja talojen ostamisesta.

Norja_moottoripyörä
Nautin itse erityisesti moottoripyöräilyn vapaudentunteesta.

Miten voin toteuttaa itseäni?

Itse olen äärimmäisen tavoite-orientoitunut. Se tarkoittaa sitä, että pidän tavoitteiden asettamisesta ja erityisesti niitä kohti työskentelystä. Tavoitteiden saavuttaminen tuntuu hyvältä, kun tiedän päässeeni sinne omalla työpanoksellani.

Salilla se voi tarkoittaa 250 kilon maastavetoa.

Taloudessa se voi tarkoittaa pitkäjänteistä säästämistä ja sijoittamista kohti miljoonan euron omaisuutta korkoa korolle-efektin vauhdittamana.

Elämässä se tarkoittaa jatkuvaa oppimista ja paremmaksi tulemista.

”Every man makes his own fate.”

Mitä oikeasti haluan?

On äärimmäisen tärkeää asettaa itselleen tavoite, jota kohti tähdätä. Ilman päämäärää voi valita minkä tahansa tien. Tavoitteissa on se hyvä puoli, että niiden avulla voi luoda loputtoman positiivisen palautteen kehän. Silloin onnistumisen tunne tavoitteen saavuttaessa motivoi tähtäämään entistä korkeammalle.

Tärkeää on myös seurata kehitystään. Luulin tietäväni mihin käytän rahojani, kunnes kirjasin ylös kuukausittaisen säästöprosenttini. Samoin on helppo uskotella etenevänsä hyvin treenissä, jos ei pidä treenipäiväkirjaa käytetyistä painoista ja sarjoista.

Raha on vain työkalu, joka mahdollistaa itsensä toteuttamisen. Jos ei ole sidottu vapaaehtoiseen orjuuteen työhön, suuren velkamäärän painamana, on vapaa. Määrittele miksi säästää ja sijoittaa, niin onnistut rahankäytössäsi tänään.

 

 

Advertisement